Tutkijat ovat selvittäneet, miten nämä kalalajit pystyvät selviytymään vaikeissa olosuhteissa.
Yalen yliopiston tutkijat analysoivat kaikkien tunnettujen amblyopsidae-luolakalalajien DNA:ta kiinnittäen erityistä huomiota 88:aan näkökyvystä vastaavaan geeniin.
Tutkimuksessa, joka koski Amblyopsidae-heimoa, joka elää makean veden vesistöissä Yhdysvaltojen itä- ja eteläosissa, mukaan lukien Mammoth Cave National Park Kentuckyssa, todettiin, että amblyopsidit edustavat vähintään neljää erillistä evoluutiolinjaa.
Jokainen niistä on itsenäisesti sopeutunut elämään luolissa, vaikka niiden esi-isät olivat jo sopeutuneet elämään hämärässä ympäristössä. Kuten tutkimuksen toinen tekijä Chase Brownstein totesi, havaitut geneettiset muutokset antoivat tutkijoille mahdollisuuden arvioida useiden luolaekosysteemien ikää.
Tulokset osoittivat, että näön menetys kehittyi 2,25–11,3 miljoonaa vuotta sitten Ozarkin luolakaloilla, kun taas muut heimot kokivat samanlaisia muutoksia 342 000–8,7 miljoonaa vuotta sitten.
Kaikilla tämän suvun edustajilla on sokeuden lisäksi muita lisäominaisuuksia, kuten pitkä ruumis, litistetty kallo ja pienentyneet tai puuttuvat vatsaevät – sopeutumia, jotka mahdollistavat selviytymisen pimeissä, vedellä täyttyneissä luolissa.
Brownstein totesi, että maanalaisen ekosysteemin ikä on vaikea määrittää, koska perinteiset luolien ikämenetelmät ovat luotettavia vain viiden miljoonan vuoden ikäisiin luoliin asti. Analysoimalla, milloin kalat sopeutuivat pysyvään pimeyteen, tutkijat päättelivät, että jotkut luolat ovat yli 11 miljoonaa vuotta vanhoja.
Geologisen näkökulman lisäksi tutkimuksella on myös lääketieteellistä merkitystä. Yellin yliopiston ekologian ja evoluutiobiologian professori Thomas Nir korosti, että jotkut luolakaloissa havaitut mutaatiot ovat samankaltaisia kuin ihmisillä esiintyvät silmäsairauksiin liittyvät mutaatiot.
Tämä avaa mahdollisuuden käyttää tutkimuksen tuloksia syvällisemmän ymmärryksen saamiseksi silmäsairauksien taustalla olevista geneettisistä mekanismeista.
